Meillä jokaisella on vastuu itsemme lisäksi myös toisistamme. Nykyinen elämänmalli on vieraannuttanut meitä lähimmäisistämme. Kuitenkaan lähimmäisenrakkautta ei voi ulkoistaa yhteiskunnalle. On aika ottaa askeleet eteenpäin nykyistä vastuullisempaan lähimmäisyhteiskuntaan, jossa jokaista ihmistä kohdellaan ainutlaatuisena ja korvaamattoman yksilönä.
Yhteiskunnan arvot näkyvät siinä, miten se kohtelee heikoimpia jäseniään. Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisarvo perustuu ihmisen olemiseen, ei hänen tekemisiinsä tai kykyihinsä. Lähimmäisyhteiskunnassa ihmisen vapaus ja vastuu nivoutuvat erottamattomasti yhteen.
Kalliilta ongelmien korjaamistoimilta vältytään, kun annetaan apua ja ohjausta ajoissa. Henkinen pahoinvointi johtaa helposti lasten ja nuorten syrjäytymiseen, päihteisiin tai hajoaviin perheisiin. Lapset ja nuoret tarvitsevat aikuisten rakastavaa huolenpitoa, jonka parhaana lähtökohtana on oma perhe. Kymmenen käskyn ja kultaisen säännön noudattaminen antavat parhaan perustan elämälle niin henkilökohtaisesti kuin kansakuntanakin.
Itsekkään elämäntavan seuraukset ovat nähtävissä niin talouden kuin ympäristönkin haasteissa. Taloutemme on raskaasti velkaantunut ja olemme ennennäkemättömien ekologisten haasteiden äärellä. Vastuunkantaminen omasta elämästä edellyttää huolenpitoa omasta terveydestä, perheestä, lähimmäisistä lähellä ja kaukana sekä ympäristöstä.
Vastuullisuuteen kuuluu myös pitää huolta omasta taloudestamme. Holtitonta taloudenpitoa ei tule suvaita. Liian usein talouselämä ja rahoitusmarkkinat eivät ole toimineet yksilön eivätkä yhteiskunnan kannalta parhaalla tavalla. Moraalikato vaivaa talousjärjestelmää sekä yksityisellä että julkisella puolella. Yksityisellä sektorilla harmaa talous rehottaa ja veronkierto vie tuloja valtion kassasta.
Yhteiskunnan toimintoja ei voi pitkällä aikavälillä rahoittaa lainavaroin. Julkisten talouksien velkaantumiskierre on vienyt maiden talouksia ympäri maailmaa romahduksen partaalle.
Kun edessä on kenties vuosikymmen hidasta kasvua ja kriisin hoitoa, yhteiskunnan henkinen kestävyys tulee ratkaisevaksi. Erilaisista lähtökohdista ja taustoista huolimatta on jokaisen suomalaisen tehtävä parhaansa yhteiskunnallisesti kestävän elämäntavan tukemiseen sekä sitouduttava yhteisiin pelisääntöihin. Tarvitsemme yksilökeskeisyyden sijaan enemmän yhteisöllisyyttä.
Taloudellista hyvinvointia on jaettava entistä oikeudenmukaisemmin. Verotuksen tulee kannustaa tekemään työtä ja yrittämään. Rahoitusmarkkinoita tulee säädellä tarkemmin. Panostuksia tutkimukseen, kehitykseen ja innovaatioihin on lisättävä. Niiden avulla otetaan askeleita kestävämmän elämäntavan rakentamiseksi.
Tulevaisuudessa kansainvälisten suhteiden keskiössä ovat ilmastonmuutoksen torjunta ja muutokseen sopeutuminen, luonnonvarojen ehtyminen ja kilpailu hupenevista luonnonresursseista. Vesistöt ja maaperä saastuvat ja luonto joutuu yhä ahtaammalle rakennetun ympäristön puristuksessa. Sukupuutto uhkaa tavatonta määrää lajeja ja jokaisen niistä menettäminen köyhdyttää meitä peruuttamattomasti. Pahimman varalle tarvitsemme lisää geenikartoitusta ja -pankkeja.
Resurssitehokkuutta tulee lisätä ja vähentää varsinkin uusiutumattomien energiaraaka-aineiden kallista käyttöä. Muutos tulee hallita ja siten turvata teollisuutemme työpaikat. Esimerkiksi laivojen uudet päästörajoitukset Itämerellä on ajoitettava oikein. EU:n on suojeltava jäsenmaitaan niin, etteivät ne joudu kilpailullisesti eriarvoiseen asemaan.
Ihmiskunta on saavuttamassa merkittäviä tieteellisiä ja teknistä harppauksia, oli kyseessä bio-, tieto- energia- tai muut tekniikat. Niiden täysimääräiseen hyödyntämiseen tarvitsemme sopua vapaassa ja rauhallisessa yhteiskunnassa. Suomen tulee lisätä tiede- ja teknologiayhteistyötä paitsi EU-maiden myös Venäjän tiede- ja tutkimusresurssien kanssa. Kaiken kaikkiaan kansainvälistä ja EU-yhteistyötä tulee kehittää paremmin toimivaksi sekä tehostaa vaikuttamistamme maailmalla.
Suomen ja suomalaisten kannalta EU:n nykykehitys on huolestuttava ja sille on tarjottava vastuullisia vaihtoehtoja. EU:n jäsenmaiden talouspolitiikkojen syvenevää integraatiota on tarkasteltava kansallisen itsemääräämisoikeuden ja demokratian näkökulmasta. Liittovaltiokehityksen sijaan EU:ta tulee kehittää palvelemaan paremmin kansalaisia.
Monista kansalaisista tuntuu, ettei EU-politiikan suuntaan voi vaikuttaa, vaan valta on keskittynyt harvoille ja avoimuus puuttuu. Tämä voi pahimmillaan johtaa vakaviin seurauksiin yhteiskunnassa. On aika ottaa askelia Suomen suunnan selkeyttämiseksi ja EU:n kehittämiseksi niin, että kansalaisten näkemykset tulevat kuulluiksi.
Kriisikokousten Euroopasta on päästävä tulokselliseen yhteistyöhön. Suomen tulee viedä EU:ta eteenpäin, ei liittovaltioksi vaan nykyistä toimivammaksi jäsenvaltioiden yhteistyöelimeksi.
Euroopan unionin kehittäminen liittovaltioksi ei ole eurokriisin ratkaisu, vaan päinvastoin syventää ongelmia. Se voi johtaa huonosti taloutensa hoitaneiden jäsenvaltioiden velkojen ottamiseen yhteisvastuuseen joko eurobondien tai Euroopan keskuspankin kautta tai kasvattamalla EU-budjettia kansallisilla varoilla. Sen sijaan tulee luoda mekanismeja, joilla huonosti talouttaan hoitaneet yksiköt joutuvat vastaamaan itse veloistaan ja sitoutumaan kurinalaiseen taloudenpitoon.
Edistystä on se, että onnistumisesta palkitaan ja saamme yhteisön, jossa vastuut ovat läpinäkyviä. Entistä toimivampi EU jatkaa taloudellisten raja-aitojen purkua unionin sisämarkkinoilla. Tehokkaat ja toimivat EU:n sisämarkkinat ovat suomalaisen teollisuuden etu. Kilpailun puute johtaa tehottomuuteen.
Visiona on Euroopan unioni, joka on tehokas ihmisiä ja yrityksiä palveleva talousalue. EU-päätöksenteon on oltava lähempänä kansalaisia. Suomen EU-politiikan tulee olla entistä avoimempaa ja kansallista suvereniteettiamme kunnioittavaa. Tämä ei merkitse sulkeutumista muulta maailmalta. EU:ta ja kansainvälisiä järjestöjä, kuten YK:ta, tulee viedä oikeaan suuntaan ohjaamossa istuen, ei peräpenkiltä huudellen.
Suomen tulee rakentaa rauhaa kaikkialla maailmassa. Ulkopolitiikassa tulee korostaa Suomen roolia puolueettomana välittäjänä ja sovittelijana sekä vankkumattomana ihmisoikeuksien puolustajana. Presidentin tulee ajaa ulkopolitiikan kautta ihmisoikeuksien parantamista, hyvää hallintoa ja oikeusvaltiokehitystä.
Ulkopolitiikan kolme painopistealuetta ovat Venäjä, Lähi-itä ja YK.
Suomen hyvät suhteet Venäjään takaavat kaupankäynnin sujuvuuden, tieteen ja teknologian kehittymisen. Suomen tulee tehostaa arktisen alueen yhteistyötä Venäjän kanssa. Kaupankäynnin esteiden poisto, oikeusvaltiokehityksen ja yritysten toimintamahdollisuuksien edistäminen Venäjän sisämarkkinoilla tarvitsevat toimijaksi ylintä edunvalvojaa, Suomen presidenttiä. Vastavuoroisuusperiaatetta on pidettävä yllä ulkopolitiikassa. Siihen kuuluu esimerkiksi ulkomaalaisille vapaus ostaa kiinteistöjä ja yrityksiä Venäjältä niin kuin venäläiset ostavat Suomesta.
Lähi-itään on saatava rauha. Kaikkien alueella toimivien osapuolten on luovuttava väkivallankäytöstä. Lähi-idässä arabikevään jälkeinen tilanne tuo paineita myös muuttaa suhtautumista. On kiireellistä torjua Iranin ydinasevarustelu, joka on uhka maailman rauhalle. Tulee pyrkiä varmistamaan, etteivät arabikevään jälkeiset uudet hallinnot omaksu edeltäjänsä kulttuuria ja ala tukahduttaa vapauksia ja ihmisoikeuksia niiden turvaamisen sijasta.
Suvaitsevaisuutta tarvitaan lisää, jotta ihmisoikeudet voidaan turvata koko maailmassa. Enemmän huomiota tulee kiinnittää siihen, että kristityt ovat vainotuin vähemmistö ympäri maailmaa. Erityisesti monissa hindu- ja muslimimaissa tilanne on kehittynyt huolestuttavaan suuntaan. Uskonnonvapauteen kuuluu oleellisena osana mahdollisuus vaihtaa uskontoa.
Suomen YK-politiikan on oltava entistä aktiivisempaa. YK:n tulisi olla ensisijainen rauhanrakentaja konfliktialueilla. Talousjärjestelmän toimivuus kehitysmaissa ehkäisee parhaiten konflikteja. Kehitysmaiden nostaminen köyhyydestä toisi uusia markkinoita sekä helpotusta inhimilliseen hätään. Kehitysyhteistyössä tulee korostua yritystoiminnan tukeminen. Projekteja tulee koordinoida paremmin yhteen ja hallinnoida projekteja muiden avustajamaiden kanssa yhdessä.
Suomen turvallisuuden perustana on uskottava puolustuskyky. Aktiivisen EU- ja ulkopolitiikan sekä kansainvälisen yhteistyön kautta voimme edistää Suomen etuja maailmalla ja siten myös vahvistaa kansallista turvallisuutta. Kokonaisturvallisuuden ylläpitämiseksi on keskeistä turvata toimivat ja monipuoliset yhteiskuntasuhteet sekä suomalaisten henkinen ja materiaalinen hyvinvointi.
Sotilasliittoon kuulumattoman Suomen tulee jatkossakin kyetä maan sotilaalliseen puolustukseen uskottavalla tavalla. Se edellyttää yleistä asevelvollisuutta ja riittävää nykyaikaista kalustoa. Suomen kokoisen maan ei ole järkevää luopua toimivasta asevelvollisuuteen nojaavasta järjestelmästä, joka sekä ylläpitää osaavaa reserviä ja tukee maanpuolustustahtoa. Puolustusvoimia kehitettäessä tulee hyödyntää reservin henkilöstö ja materiaali monipuolisesti.
Suomen puolustamisen tulee olla turvallisuus- ja puolustuspolitiikan ykkösasia. Vasta sitten tulee punnita mahdollisuutemme osallistua kansainväliseen kriisinhallintaan, vaikka nämä eivät ole toisilleen vastakkaisia tavoitteita.
Suomen etu on kuitenkin pitää kiinni jo tekemistään kansainvälisistä sitoumuksista, mutta painopistettä tulisi siirtää siviilikriisinhallintatehtäviin. Ulkopolitiikkaa ei tule johtaa hätiköidyin ratkaisuin, vaan myös kriisinhallintaoperaatioita on harkittava Suomen edun kannalta kokonaisvaltaisesti.
Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus vaatii uutta asennetta. Suomi tarvitsee selkeän suunnan, joka turvaa tuleville sukupolville edellytykset hyvään ja tasapainoiseen elämään.